23. helmikuuta 2015

Päivän piristykset


Harmaata päivää piristää värikäs tulppaanikimppu keittiön pöydällä, ja eilen leivotut tuoreet sämpylät. Pieniä juttuja, mutta aika ihania!



Siivottiin eilen keittiön kuiva-ainekaapit, ja siinä sivussa keksittiin leipoa sämpylöitä. Sämpyläjauhoja ei ollut, joten tilanne vaati vähän soveltamista. Meiltä löytyi vehnäjauhojen lisäksi ruisjauhoja, kaurahiutaleita ja vehnäleseitä, joten laitettiin niitä kaikkia. Sämpylöistä tulikin oikein meheviä ja ne nousivat uunissa varsin pulleiksi ja pehmeiksi, joten laitetaanpa ohjekin muistiin:

Tarvitset:
5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 rkl sokeria
1 rkl suolaa
2 dl kaurahiutaleita
0,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl vehnäleseitä
8- 9 dl vehnäjauhoja
0,5 dl öljyä/sulatettua margariinia

Tee näin: 
Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon sokeri ja suola. Sekoita mukaan kaurahiutaleet, ruisjauhot ja vehnäleseet, ja suurin osa vehnäjauhoista. Alustuksen loppuvaiheessa lisää öljyä ja jauhoja vuorotellen. Taikina saa jäädä melko pehmeäksi, jotta sämpylöistä tulee kuohkeita. Anna taikinan kohota kulhossa lämpimässä paikassa puolisen tuntia. Kohotuksen jälkeen leivo taikina sämpylöiksi, ja anna valmiiden sämpylöiden kohota vielä pellillä liinan alla noin vartti ennen paistamista. Paista 225 asteessa n. 15 min.

Taidanpa mennä nyt keittämään kupillisen teetä, ja ottaa vielä iltapalaksi yhden sämpylän... :)

2 kommenttia: