21. joulukuuta 2018

Sannan Kototekoja


Kirja saatu arvostelukappaleena kustannusosakeyhtiö Tammelta




Sain syksyllä tämän kirjan arvostelukappaleen heti sen ilmestyttyä, postaaminen kirjasta vain on jäänyt odottamaan että olen ehtinyt perehtyä siihen paremmin. En aina ehdi olemaan kartalla tulevista kirja-uutuuksista, mutta tätä tiesin odottaa sillä Sanna oli Kototeko- blogissaan kirjaprojektistaan kertonut. Selasinkin kirjan läpi heti siltä istumalta kun sen postipaketista sain auki käärittyä - tosi kaunis ja inspiroiva, olivat mun ekat ajatukseni kirjasta.

Sannan blogia seuranneena tiesin, että kirja tulee olemaan pullollaan uusia kekseliäitä ideoita. Kirja sisältää siis vinkkejä kotoiluun, ja aihealueiltaan kirja on mukavan laaja; löytyy ompelua, kirjontaa, virkkausta. askartelua, kankaanpainantaa ja tuunausta, ja niin asusteita, vaatteita kuin sisustusjuttujakin. Kirjassa on otettu huomioon myös ekologisuus; aina ei tosiaankaan tarvitse ostaa uutta materiaalia, vaan käsityömateriaalia on joka puolella - hyvänä esimerkkinä kirjassa esitelty vinkki jossa maissia käytettiin välineenä kankaanpainannassa. :)






Sannan kirjan mukaan kototekoilu ei vaadi hulppeita puitteita, heinoja välineitä tai edes huimia käsillätekemisen taitoja, vaan kyse on enemmänkin asenteesta ja innostuksesta. Nämä on juuri sellaisia arvoja joita itsekin liputan, että jokainen pystyy ja osaa kunhan innostuu ja kokeilee. :)

Kirjassa on paljon helppoja ohjeita, ja ohjeet ovat muutenkin tosi selkeät ja tarvittaessa myös vaihekuvalliset, joten näillä ohjeilla on helppo päästä alkuun itsetekemisessä. :) Kokeneemmat käsillätekijät puolestaan hyötyvät kirjan ideoista ja niiden tuomasta inspiraatiosta. Yksi kirjan parhaita anteja on mielestäni kirjan alkupuolelta löytyvä "Näin opit kototekoilijaksi"- osio, sekä kirjan loppupuolelta löytyvä "Kototekoile kestävästi"- osio, jotka ovat täyttä asiaa. :)




Ihana kirja! Jos jollekin kototekoilijalle tai sellaiseksi haluavalle on vielä joululahja haussa niin tässäpä hyvä vinkki pukinkonttiin. :) Huomasin muuten, että sattumoisin Sanna arpoo tänään instassaan (@kototeko) yhden kappaleen tätä kirjaa, kannattaa käydä osallistumassa!

1 kommentti: